Ideaparkin avajaiset!

Tällä viikolla on ollut uuden Seinäjoen Ideaparkin avajaiset, joita on vietetty tämä loppuviikko 14.-17.11. Itse olin paikalla heti avajaispäivänä torstaina sekä myös lauantaina. Täytyi päästä heti katsomaan uutta ostoskeskusta, joka oli paljon parempi ja hienompi kuin olin kuvitellut! Torstaina liikkeissä saimme kulumaan lähes kuusi tuntia ja lauantainakin noin neljä tuntia eli tekemistä ja liikkeitä riitti.

Avajaispäivänä aikaa saatiin kulumaan myös sillä, että Teemu Selänne oli saapunut uuden Bayerncar:in avajaisiin, ja olihan sinne pakko mennä jonottamaan yhteiskuvaa ja nimikirjoitusta, jotka lopulta hieman yli tunnin jonottamisen jälkeen sainkin! Torstaina tarttui mukaan myös hyviä löytöjä erityisesti urheiluvaateliikkeistä, joissa oli todella hyvät tarjoukset, enkä sinä päivänä ostanut mitään normaalihintaista, paitsi ruoan.

Ruokapaikaksi valitsimme täysin uuden ravintolan Scandinavian Bistron, joka oli aivan loistava! Sinne täytyy mennä uudestaan myöhemminkin. Kaikki pikaruokaravintolat olivat aivan täynnä, ja halusimme mennä syömään jotain vähän parempaa, ja tässä ravintolassa oli myös hyvät avajaistarjoukset, joten päätimme kokeilla jotain uutta. Itse valitsin listalta annoksen ’Linguine pastaa ja jättirapuja’ ja äitini sekä siskoni ottivat Bistron burgerit. Ruoka oli todella hyvää ja täyttävää. Tässä ravintolassa käytetään paikallisia Etelä-Pohjanmaalta tulevia raaka-aineita, ja listalla oli hyvin huomioitu erityisruokavaliot, mikä on todella iso plussa.

Lauantaina halusimme vain nopeaa pikaruokaa, joten menimme käymään uudessa Burger Kingissä, jossa porukkaa olikin niin paljon, että ruokien saamiseen meni noin puolituntia. Ihmisiä oli ahtautunut pieneen paikkaan, joten oli kuuma, ja tuntui että happi loppuu kohta. Onneksi otimme ruoat mukaan, sillä sinne ei olisi edes mahtunut syömään. Ruoka oli kuitenkin hyvää, joten ei jäänyt täysin huono kuva. Seuraavan kerran voi mennä vasta sitten, kun suurimmat ruuhka-ajat ovat menneet ohi.

Myös jääkiekon MM-pokaali oli esillä avajaispäivänä.

Torstaina oli hyvin porukkaa liikenteessä,ja lähdimme pois noin tunti ennen JVG:n esitystä, jolloin liikenneruuhkat olivat suuret, sillä monet olivat menossa katsomaan tätä esitystä, ja siihen aikaan ihmiset olivat päässeet töistä ja kouluista, joten ihmisiä kyllä riitti. Lauantaina ei ollut liikenneruuhkaa, mutta parkkipaikalla sai hetken etsiä tyhjää ruutua, sillä ihmisiä oli paljon paikalla, ja tuntui, että ihmisiä oli enemmän nyt kuin torstaina. Tämä johtui ehkä myös siksi, että viikonloppuna myös lähikunnista on helpompi lähteä Ideaparkiin.

Kuva: Susanna H. 2019

Täällä tulee käytyä kyllä jatkossa useastikin, ja on hyvä kilpailija Keskiselle, vaikka heidän asiakkaat ovat aika paljon eri asioita hakevia. Keskiselle tulee paljon asiakkaita ympäri Suomea hakemaan erilaisia kokemuksia. Ideapark oletettavasti vetää väkeä lähinnä vain naapurikunnista ja ehkä Pohjanmaalta, sillä Tampereella kuitenkin on jo taas oma ideapark.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: